MITÄ BOLOGNAN YLIOPISTOLLA TAPAHTUU?
Yksi tämän hetken kiinnostavimmista kysymyksistä E-Catin ympärillä on se, miten Bolognan yliopisto siihen liittyy. Lähiaikoina esiin on tipahdellut muutamia vinkkejä, jotka tekevät aiheesta entistäkin kiinnostavamman.
Aluksi hieman taustatietoa. Viime vuonna Andrea Rossi kertoi palkanneensa yliopiston tekemään yksityistä tutkimusta hänelle. Tämän vuoden tammikuussa yliopiston fysiikanosasto julkaisi lausunnon, jonka mukaan heidän ja Rossin allekirjoittama sopimus mitätöitiin, sillä Rossi ei ollut maksanut sovittua palkkiota. Samassa lausunnossa kuitenkin todettiin myös seuraavaa:
“Jokatapauksessa, Fysiikanosasto on julistanut kokemuksensa sekä laitteistonsa julkiseksi, jotta tiedeyhteisö sekä yleisö voisivat jatkaa itsenäisiä mittauksia ilmiöön liittyen. Mittaustulokset tullaan julkistamaan.”
Samaan aikaan ruotsalaisen NyTeknik-lehden Mats Lewan lainasi Andrea Rossia, joka oli sanonut “työ Bolognan yliopistolla on jo alkanut National Instrumentsin tapaamisella, valmistellaksemme järjeslmäanalyysin.”
Pikakelauksella tähän viikkoon, saimme tietää Stefano Concezzilta, National Instrumentsin Science and Big Physics Segment -osaston johtajalta, että NI on sponsoroinut Bolognan fysiikanosastoa LENR-tutkimuksessa (ehkä jopa erityisesti E-Catin suhteen). Kun Rossi sai tietää Concezzin lausunnosta, vastasi hän seuraavasti: “Kuten olen aina sanonut, olemme oppineet heiltä paljon, ja he ovat olleet todella avokätisiä.”
Vaikuttaa siis siltä, että NI:n UniBO:n sekä Andrea Rossin välillä on jonkinlainen työsuhde. Se mitä tästä kehittyy, jää nähtäväksi. Ei ole vielä selvää onko tällä jokin yhteys tällä kaikella on 600C E-Cat-testaukseen, ja siihen mitä Bolognassa tehdään, mutta selkeästi jotain on tapahtumassa. Odotamme lisätietoja.
Categories:
Tags: |